perjantai 7. marraskuuta 2014

Apajakodin muutosta

Eilen illalla oli Apajakodilla info-tilaisuus asukkaille, omaisille ja henkilökunnalle. Tilaisuuteen osallistui kutsuttuna myös vammaisneuvoston puheenjohtaja Elina Kemppainen. Kehitysvammatyön koordinaattori Pirkko Koramo ja vammaistyön sosiaalityöntekijä Anne Kurvinen kertoivat muuttoon liittyvistä käytännön asioista. Keskustelua herätti mm. kuljetukset töihin ja harrastuksiin, muuton käytännön toteuttaminen. Muutto ajoittuu tammikuun loppupuolelle. Sitä ennen asukkaille ja omaisille järjestetään mahdollisuus käydä tutustumassa heille uusiin tiloihin. Vuokrasopimukset ovat valmiina joulukuun alussa, jotta asiat Kelaan päin saada hoidettua ajoissa.
Keskustelussa muutto todettiin myönteiseksi asiaksi. Apajakodin asukkaat saavat isommat huoneet ja omat saniteettitilat. Toisaalta arvelttin, että jossakin vaiheessa ympäristön muutos kaupungin keskustasta hieman kauemmas voi aiheuttaa harmitusta. Info-tilaisuus oli kaiken kaikkiaan paikallaan järjestään nyt ja tällä tavalla. Aina voi ottaa yhteyttä työntekijöihin muuttoon liittyvissä asioissa. Vielä kukaan ei tiedä kuinka kaikki asiat käytännössä sitten sujuvat, mutta yhdessä tehden onnistumme.

Hyvää viikonloppua!
Toivottaa

Anne Kurvinen
sosiaalityöntekijä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti